POJILLEMME SATTUU JA TAPAHTUU!!!

20.06.11

Wanha Jokela

Eräs Suomen legendaarisimmista ravintoloista, moninaisen kulttuurin kehtona tunnettu Joensuun Wanha Jokela aiotaan purkaa liikerakennushirvityksen tieltä.

Muusikoiden ja lauluntekijöiden vastalauseena tälle kulttuurihistorialliselle hävitystyölle on syntynyt levy, jonka kaikki kappaleet liittyvät tavalla tai toisella Wanhaan Jokelaan. Suurin osa kappaleista on täysin uusia, mutta mukana on myös jo aiemmin olemassa olleita, uuden jokelamaisen tulkinnan saaneita helmiä. Kaikkien sävellysten, sanoitusten ja tulkintojen inspiraationa on toiminut ravintola Wanha Jokela ja sen ainutlaatuinen interiööri ja tunnelma.

Musiikin tekijöitä ja sen esittäjiä levyllä esiintyy kaikista tunnettuuskerroksista Putrosta Peitsamoon ja Hynysestä Hanhiniemeen. Wanhan Jokelan merkityksestä kertonee se, että kaikki levyllä esiintyvät ja sille uutta luoneet taiteilijat ovat liikkeellä korvauksetta ja talkoovoimin. Eivätkä kaikki halukkaat edes mahtuneet mukaan.

Päätalosista levyllä esiintyy Pate, joka raaviskelee kitaraansa Yarin säveltämän ja sanoittaman, Pauli Hanhiniemen tulkitseman Sohvalla -biisin taustalla.

01.03.11

Kamat uusiksi!

Iloksemme voimme ilmoittaa, että Kalle Päätalo-yhtye on solminut mittavan yhteistyösopimuksen Musamaailman kanssa. Naamasta näkyy ja perästä kuuluu lisäinfoa hiukan tuonnempana!

Sopimuksen mukaisesti Pate ja Ville kitaroivat ja bassottelevat tästedes tyylikkäillä ja erittäin laadukkailla ja arvostetuilla Tokai-kepeillä.

01.12.10

Nyt niitä saa!

...Nimittäin kaikkien haluamia ja kauan kaipaamia UUSIA Kalle Päätalo-paitoja! Ota sinäkin askel kohti muodin kuuminta sykettä ja siirry korttelin nauretusta nynnystä viileimpien vetelehtijöiden himoittuun eturiviin! Päivitä garderobisi kertapläjäyksellä nykyaikaan ja vähän ohikin!

Ota ratkaiseva ensiaskel tyrkkäämällä maili kuvasivulta löytyvään webmasterin osoitteeseen ja seuraa saamasi ohjeet orjallisesti! Samasta paikasta löytyy myös kuva paidasta.

Ja kokojahan löytyy Helinä-keijusta Tarzanin parempaan sotanorsuun, ladyfittinä tahi kundikolttuna!

Täältä tullaan, trendikkyys! Jippijaijjee!

10.11.09

Elokuvauutisia!

Hei vaan, kaikki näiden sivujen käyttäjät!

Edellisistä päivittelyistä onkin vierähtänyt aikaa aivan huomaamatta! Syynä ovat olleet bändin mukavat kiireet keikku- ja muillakin rintamilla ja toisaalta tulevaisuutta on ollut hankalaa valottaa ilman viimekäden eksaktia tietoa asioiden etenemisjärjestyksestä... Mutta koska sitä nyt on, nyt sitä myös jaetaan!

Eli tämänhetken suurimpana uutisena kerromme ylpeänä Timon uudesta elokuvahankkeesta, josta jo ehtivämmät ovat ennättäneet muutamista aikakauslehdistäkin lukea! Lapissa kuvataan seuraavien kuukausien aikana Dome Karukosken uutta elokuvaa, joka ainakin tällä hetkellä kulkee nimellä Napapiirin sankarit. Timolla on yksi kolmesta pääroolista ja koskapa sankarin rooli on langennut juuri ikioman könsikkäämme tukeville harteille, voinette kuvitella minkätyyppisistä sankaruuksista on kyse... Eli turha on haeskella Indiana Jones -tyyppistä riehumista; sankaruus kummunnee tässä elokuvassa pikemminkin syvältä kansakuntamme geneettisestä perimästä, mitä se sitten ikuna tarkoittaakaan....

Napapiirin sikailuja ...eikun seikkailuja -kuvataan ainakin loppuvuosi ja tammikuussakin vähän lisää. Ennakkotietojen mukaan leffaa voi odotella ensi-iltaan ensi vuoden syssyllä. Ja sen vähän perusteella, mitä organisaatiomme tietoon on salatietoa tihkunut, filkkaa kannattaa kyllä odotella vesi kielellä! Ainakin jos oletettu katsoja on yhtään tuntenut sielussaan värinää seuraillessaan ikioman sankarimme aiempia valkokangastoilailuja! Sama hyväksihavaittu linja pitää!

Pikku haittapuolena Timon uusien seikkailujen ylöspano aiheuttaa lyhyen keikkatauon ehtoisan orkesterimme loppuvuoteen. Toisaalta haluamme taata Timolle täyden työrauhan uuden mestariteoksen luomiseen ja toisaalta sieltä Lapista on hem-me-tin pitkä matka illaksi etelän baareihin keikalle.... Eli Kalle Päätalo hiljentää tahtia hetkeksi, niinkuin keikkakalenteristakin näkyy.

Mutta huoli pois, palleroiset; tauko kestää vain reilun kuukauden ja sitten taas mennään raittia entistä ehompina! Ja tällä välinkin loppuja uroitamme on mahdollisuus bongailla eri kokoonpanoissaan ympäri rakasta Suomenniemeämme!

Luvassa lisäinfoa leffatouhujen edistymisestä ja suosikkiorkesterinne toilailuista tällä palstalla, aina kun päiviteltävää ilmaantuu! Pysykää siis tutkalla!

07.07.09

Täystäräys Tampereella!

Hei taas, rakkaat fanipalleromme! Ja muukin kansakunta!

Koska olemme saaneet rutosti kyselyjä kuluvan viikon Tampereen-invaasiostamme ja sen outoakin oudommin kirjatuista keikkuloista, lienee pieni selvennys paikallaan.

Ehtoisa orkesterimme viettää todellakin useamman päivän Tampereella. Menot starttaavat Tammerfestin ohjelmaan kuuluvalla sähäkän sähköisellä ja turboahdinmaisesti tuhisevalla plämäyksellä London Pubissa! Illan himmetessä luvassa tuttuja latuja kulkeva, takuulaatuinen Päätalokeikka! Pari settiä kovaa kohellusta ja katkeamatonta kurkunkostuttelua!

Torstaina vedellään hiukan henkeä ja tasoittavia virvokkeita ja rantaudutaan Kustaa III:n idylliseen ilmapiiriin. Luvassa on herkän akustiset setit hiukan poikkeavilla soitinvalinnoilla, hiukan poikkeavalla ohjelmistolla ja yleisistä moraalikoodeista paljon poikkeavaksi mainitulla käyttäytymisellä. Lattapäät lainehilla ihan kovalla maankamaralla! Keinunta omasta takaa!

Perjantaina ollaan niinkin paljon rohkaistuttu torstain hurmioituneesta vastaanotosta, että akustinen istunto jatkuu. Orkesterimme suorittaa raivoisasti rynnäten rämäkän kolmen baarin pikakierroksen. Ohjelmassa nopeita, mutta takuutyydyttäviä soittosettejä ja vähintään yhtä nopeita, mutta useammin toistuvia välitankkauksia! Täsmäiskujen paikat ovat O'Hara's Freehouse, Bulldog's ja 2h + k!

Lauantain briljantti bändimme pyhittää hartaalle ja kauneudessaan vertaansa hakevalle yksityistilaisuudelle... Ja yrittää tietenkin muuttaa sen hurjiksi hippaloiksi, joissa ei taukoja tunneta, eikä suvantoja suvaita!

Etsi siis listasta omasi ja tule tarkistamaan orkkamme tämänhetken tömäkkä teräkunto!

Nähdään kaduilla, kansalaiset!

08.02.09

Uusi vuosi, vanhat kujeet!

Hellurei ja hellät kädet, huudahtavat urmakkaat sankarimme syöksyessään tukevassa etukenossa uuteen vuoteen 2009! Eikä kyseessä olekaan mikä tahansa vuosi, vaan ihansa juhlasellainen: Pitkä kuuma kesä-elokuvan ensi-illasta tulee nimittäin aivan näinä päivinä kuluneeksi kymmenen vuotta!! Jippijaijjee!! Kuohuvat esiin!!

Merkkivuotta aiomme juhlistaa pitkälti samaan tapaan kuin edellisiä yhdeksääkin vuotta; kiertämällä Suomea ristiinrastiin rokkänrollia rämpytellen ja herkullisia virvokkeita nautiskellen! Ja kun oikein lyömme kuhmuiset päämme yhteen, ehkäpä kolahduksessa syntyy jokin uusikin jäynä ja jämäkkä juhlistus kuluvan vuoden viihdykkeeksi. Nyt jos koskaan kannattaa pysyä tutkalla!

Kymmenen vuotta kiikkerällä kannellamme seilanneiden pikipöksyjen tueksi on nyt kiinnitetty bassopuolta hoitelemaan monenlaisissa mainingeissa marinoitu Seppo "Reino" Tiensuu, tuttu karpaasi bändin liepeiltä jo aiemmilta vuosilta. Reiska on solahtanut kokoonpanoomme kuin mummo pihakaivoon ja yleisömmekin on jo ottanut miehen omakseen. Niin sitä pitää!

Koska tarpeet ovat moninaiset ja joskus menot mutkikkaat, mukanamme saatetaan nähdä myös muita kovan luokan vierailijoita ja vahvistuksia, joista mainittakoon ainakin yhtä pitkän linjan konkari ja musiikillinen moniottelija Pexi Kontkanen. Ajo on kuitenkin aina samaa kohellusta ja kännistä hoilotusta, sen ovat ukkelimme luvanneet!

Kuviakin on taas päivitelty ja päivitellään lisääkin. Jos sinulla on sattuva tai muuten tarttuva otos tai parikin poikaimme melskeistä, laita ne tulemaan meillepäin tuolta kuvasivuilta löytyvään osoitteeseen, niin tärskäytetään ne tänne sivuille kaiken kansan ihailtaviksi ja tutkailtaviksi!

Ja koskapa karjumme ovat aina marssineet teknisen kehityksen ja muun muotitoilailun etulinjassa, löytyy Kalle Päätalolle nykyisin ihan oma palvontayhteisönsä myös Facebookista! Sinne vaan naamamaahan kirjoille ja KP-kerhon jäseneksi! Liittyneille luvassa herkullisia paljastuksia ja muikeita möläytyksiä bändimme tiimoilta!

Tämänkertaisen katsauksen päätteeksi vielä pienehkö urheilu-uutinen: juhlavuoden panostuksesta kertoo silminnäkijän havainto parista orkesterimme jäsenestä keikanjälkeisenä aamutuimana hotellin kuntosalilta! Sankarimme olivat herättäneet huomiota urheilullisten olemustensa lisäksi asianmukaisella fitness-varustuksella: Paten tyylikkäät merkkifarkut ja Timon aina katumuodikkaat maihinnousukengät olivat herättäneet laajalti ihastusta ja muutakin ihmettelyä kuntoiluväessä! Kerrottakoon vielä, että urhomme vetäytyivät ansaitusti ns. palautumaan juuri ennen dopingtestiä!

Pysytään tutkalla!

28.10.08

Karavaani kulkee!

Jäsenvaihdoksesta ja tilapäisistä hyrysysyongelmista huolimatta sekalainen retkueemme jatkaa vääjäämätöntä maailmanvalloitustaan! Kalenteri pursuaa keikkoja, jäsenistö on hoikkaa ja helakkaihoista ja orkesterimme vyöryy Suomen ylitse kylä kerrallaan ja puteli päivässä! Tänään pumpullinen Päätaloja on kysytympi, kiireellisempi ja työllistetympi kuin koskaan ikinä milloinkaan, sitten kunniakkaiden vilimitähteyden päivien! Hihheijaa!

Äärimmäisen laajasydämisen ja avosylisyydellään kunniaa koko kansalle tuovan yleisömme lisäksi liepeillämme pyöriskelee epälukuisa joukko erilaisten meille tärkeiden asioiden taitajia! Laatuansa lahjakasta väkeä löytyy valokuvaajasta äänentoistajaan, logiikan lasettajasta monenlaisiin muusikoihin ja muihin tanakoihin taustavoimiin. Eläjiä ja elementtejä, jotka ansaitsevat lämpimimmän kiitoksemme ja autuaan arvonantomme. Ilman moista joukkoa ei päteväkään bändi tule toimeen!

Kuvasivustolle on sitten viime näkemän lisätty uusia otoksia ja kiistattomia todisteita poikaimme huimista seikkailuista. Uusimmissa kuvastuksissa näkyy myös tämänhetkinen vt. bassotontin vastaava, joensuulainen musiikin moniottelija ja monennäköisen tirputtimen taitaja, Seppo "Reino" Tiensuu! Reiska on luvannut jeesailla poppoomme alataajusalueita, kunnes vakituinen bassopompottelija varmistuu.

Katsokaa ja ihailkaa kuvia ja langetkaa live-esityksiin aina missä ja milloin se suinkin vaan on mahdollista!

Ja muistakaa pysyä tutkalla!

30.09.08

Näkemiin!

Monen mukavan yhteisen vuoden jälkeen on tullut haikea hetki sanoa näkemiin ansiokkaalle bassotaiteilijallemme Sämpylle. Mies jatkaa kohti uusia seikkailuja ja projekteja ja jättää siis retkueemme.

Koko porukka haluaa lausua kiitokset upeista vuosista ja lukemattomista hienoista yhteisistä reissuista! Haluamme myös toivottaa onnea ja menestystä Sämpyn tuleviin haasteisiin!

Kuvasivuille on lisätty kaksitoista otosta taannoiselta visiitiltämme Lahteen. Reissulta, joka siis jäi tällä erää Sämpyn viimeiseksi meidän mukanamme. Pankaapa erityisesti merkille viimeinen kuva backstagelta; Lahdessa osataan totisesti ottaa artistin tarpeet huomioon!

Bassotontille jäi täytettäväksi Lapin läänin kokoiset saappaat, mutta jatkamme matkaa toiveikkain mielin. Seuraajan haeskelu on kiivaasti käynnissä ja ilmoittelemme jos kun taas on jotakin ilmoiteltavaa.

Pysykee tutkalla ystävät!

10.09.08

Kuvatuksia päivitelty!

Heippa vaan, taas kaikki nasukkaat! Tällä kertaa meillä on vaihteeksi hyviä uutisia, sillä iloksemme voimme ilmituoda, että hulvattomassa porukassamme ja sen välittömässä läheisyydessä on pyöriskellyt viime päivinä ihka oikea valokuvaaja! Kaveri on nimeltään Janne Kimonen ja kiistattomien kuvaajalahjojensa lisäksi tuntuu olevan muutenkin porukkaamme soveltuva ja samanmoisen elämänfilosofian jakava ja allekirjoittava karpaasi! Jannen kontakti löytyy kuvasivumme yläreunamilta.

Janne päräytti ensitöikseen promokuvamme uusiksi ja otti samalla pari rullaa digidaaliakuvia Lahden Amarillon riehastamme. Kuvia tuli niin paljon, että niitä julkaistaan useammassa osassa enimmän hysterian ja mediamellakoinnin välttämiseksi.

Kuvissa on tällä kertaa saatu vangituksi hiukan ns. kulissienkin takaista touhotteluamme. Lieneekö hyvä vai huono asia, sen päättäkööt jälleen kerran sensuuriviranomaiset.

Meillä on joskus matkoillamme ilo ja kunnia törmätä mukaviin kollegoihin, niin myös Lahdessa. Tilaisuus on ikuistettuna kuvassa nro 12. Nämä ikinuoret viihdyttäjät kutsuvat itseään Menneisyyden vangeiksi, mutta hei; HEIDÄN ei sentään tarvitse yrittää elää joka ilta uudestaan ikivanhaa suomalaista elokuvaa...

Menkää katsomaan ja ihailemaan, hopihopi!

05.08.08

Oihvoih ja nyyhpyyh!

Itkunkitkua ja hampahaiden kiristelyä muutoin niin eloisassa soittajistossamme on aiheuttanut rakkaan keikkabussimme Liivas-Ossin äkillinen hyytyminen maantien varteen eräällä taannoisella maakuntamatkallamme. Uskollinen ratsukkomme uuvahti aamuyöstä jossakin sisimmän Suomemme syövereissä, eli arkisemmin sanottuna ihan keskellä ei mitään. Asutusta ei ollut lähimaillakaan, inhimillisestä ohiliikennöinnistä puhumattakaan. Urhea sankaristomme ei kuitenkaan joutunut paniikkiin, sillä onneksi juomapuolta oli kaukonäköisesti varattu mukaan jopa viikkojenkin erämaasamoilua silmälläpitäen...

Lähimmästä taajamasta löytyi onneksi sankari, joka valvoo yönsä juuri tämänkaltaisten lähimmäisiin osuvien hätätilanteiden varalta ja Ossikkamme saatiin kuin saatiinkiin vireään savolaistaajamaan ja nosturille hellään huomaan. Välitön diagnoosi oli, että perä oli niin sanotusti ihansa levinnyt. Sinällään mukavaa vaihtelua, sillä tähän saakkahan Ossin rytyytyksessä kovilla on ollut lähinnä kyydissä istuvan soittajistomme takalistot....

Ajokkimme saama hoito on ensiluokkaista ja arvatenkin myös kallista, joten jäämme odottamaan, josko uskollinen ratsukkomme saataisiin taas tien päälle.

Huolestuksesta huolimatta: pysytään tutkalla!

26.06.08

Kuvasivuja päivitetty!

Stop the press ja buildingit myös! Webbityöryhmämme on viimeinkin osoittanut pienoisia merkkejä tuhatvuotisen horroksen päättymisestä ja jonkinlaisesta heräämisestä ns. tositoimiin! Ensi merkkeinä auringon aktivoivasta vaikutuksesta ryhmä on lisännyt kuvasivulle kymmenen kuumaa kuvapläjäystä alkukesän riennoista Kuopion torilla. Hei hulinaa!

Tunnollisimmissa poikaimme toilailujen seurailijoissa saattaa herättää ihmetystä poikkeavan näköinen instrumenttimiehitys, mutta voimme kertoa koosteen olevan vain väliaikainen ja juuri tuota tilaisuutta varten kokoonrykäisty.

Basson varressa kuopiolaisia hellitteli jo Pitkä kuuma kesä -rainassa tanssilavan komeimmalla hiustöttöröllä ihastuttanut Läde Karjalainen, joka vaikuttaa yleensä muissa muikeissa kokoonpanoissa. Kiitämme Lädeä osallistumisesta ja luultavasti kuulemme ukkelista vielä tulevaisuudessakin!

Webbiläisten voimainponnistus kuvaston saralla ei jäänyt vaille kiitosta, ja jatkoakin lienee luvassa. Katsotaan nyt, paljonko juhannusaamuyön kuumat lupaukset painavat arjen koittaessa...

Pysykääpä siis tutkalla, lapsukaiset!

20.04.08

Nyt niitä viimein saa!

...Nimittäin kaikkien haluamia ja kauan kaipaamia Kalle Päätalo-paitoja! Ota sinäkin askel kohti muodin kuuminta sykettä ja siirry korttelin nauretusta nynnystä viileimpien vetelehtijöiden himoittuun eturiviin! Päivitä garderobisi kertapläjäyksellä nykyaikaan ja vähän ohikin!

Ota ratkaiseva ensiaskel tyrkkäämällä maili kuvasivulta löytyvään webmasterin osoitteeseen ja seuraa saamasi ohjeet orjallisesti! Samasta paikasta löytyy myös kuva paidasta.

Ja kokojahan löytyy Helinä-keijusta Tarzanin parempaan sotanorsuun, ladyfittinä tahi kundikolttuna!

Täältä tullaan, trendikkyys! Jippijaijjee!

18.04.08

Jälleen on tapahtunut muutoksia ja uudelleenjärjestelyjä poikaimme maaliman mediakenttään suuntautuvissa täsmäiskuissa: Valitettavasti omat eetterielviksemme Pate ja Timo ovat joutuneet laittamaan huippusuositun radio-ohjelmansa ns. naftaliiniin. Syynä ovat muut kiireet osaajiemme hektisessä arjessa. Ovia ei ole paiskottu, eikä silmiä muurailtu, joten ohjelma "hauskoine" juttuineen ja "loistavine" musiikkeineen saattaa palata ohjelmistoon joskus hamassa tulevaisuudessa.

Timo on tällä hetkellä kiinnitettynä Joensuun kaupunginteatteriin ja karpaasimme on mahdollista bongata "Mies hevosena" -näytelmässä. Antaako nimi osviittaa Timon roolista..? käykää itse katsomassa!

Pate puolestaan on nähty viime viikkoina eräällä joensuulaisella yläasteella. Kyseessä lienee jonkinlainen uudelleenkoulutus tahi muu epätoivoinen yritys tehdä kielikurittajastamme yhteiskuntakelpoinen. No, voi kai niitä verovaroja näinkin käyttää...

13.02.08

Timo ja Pate ovat tehneet uuden aluevaltauksen esiintymällä kuluvan viikon tiistaina hiusmalleina erään valmistajan näytöksessä. "Yleisö näkee vain sen ulkoisen glamourin, mutta kulisseissa työ on rankkaa", kommentoivat könsikkäämme rupeamaansa. "Jatkuvaa nälkää ihannepainon pitämiseksi, raastavaa kilpailua toisten mallien kanssa parhaista skuupeista ja tietenkin hirveästi bailaamista, huumeita, viinaa ja irtoseksiä. Voivoi".

Sankareidemme malliura kesti noin neljä tuntia.

05.02.08

Se pyörii sittenkin! Nimittäin Perttu Lepän uusi maanmainio elokuva, 8 päivää ensi-iltaan! Muiden mielenkiintoisten henkilöhahmojen edesottamusten lisäksi katsojilla on tilaisuus seurata suosikkikönsikkäämme seikkailuja henkimaailman syöverryksissä! Timo nimittäin esittää tällä kertaa varsin verevää kummitusta!

Kannattaa myös tsekata viimeisin 7 päivää -lehti, jonka ko. elokuvaa käsittelevässä artikkelissa Timo valottaa hiukan myös yhtyeemme nykytilaa. Pienenä sivuhuomautuksena haastista korjattakoon sen verran, että on meillä ollut täysi-ikäisiä faneja ennenkin...

24.10.07

Suuria laineita radioaalloilla! Timo ja Pate ovat päätyneet sille sähköisen median sektorille, johon herrojen naamat parhaiten sopivat eli radioon. Musikanttiemme "huumoria" ja "mietteitä" voi kuunnella Joensuun seudulla eetteristä ja muualla maailmassa netin kautta. Tämä radioaaltojen Titanic-kaksikko on viikkojen miettimisen tuloksena keksinyt showlleen nimen "Lavikainen & Friman -show". Kekseliäitä ovat, penteleet!

Tuosta linkistä löytyy lisää tietoa ja jopa kuvatkin:

Lavikainen & Friman -show

Poikamme kiinnittäneen kanavan nimi on siis Oi FM.

28.09.07

On se sitten raskasta tämä rokkitähtenä olo. Tuskin kesän tsembaloista oli selvitty (kirjaimellisesti!), kun jo saimme tilaisuuden soitella toisen elokuvabändin kanssa. Elokuun viimeisienä päivänä meillä oli siis ilo ja varsinkin kunnia musisoida Ganes-elokuvan kutsuvierastilaisuudessa ko. elokuvan bändin kanssa. Loistavia veikkoja, Päätalo-faktorilla ihan kympin jätkiä. Mikko ei edes saanut jo mainetta niittänyttä mustasukkaisuuskohtausta Eero Milonoffin kivutessa kanssamme esittämään kappaletta "Get On". Päinvastoin pääjoikaajamme taputti käsiään ja pyöritti ihastuneena... Noh, se jääköön kertomatta. Joka tapauksessa tapahtuma tallentuu muistojemme albumiin yhtenä parhaista! Näistä hemmoista kuullaan vielä!

Kesä meni muutenkin rattoisasti, ja siitä jälleen kerran kiitos keikoille kerääntyneelle rahvaalle! Ihania outta, voi kun vaan sisäelimet kestäisivät Rolling Stones-ikään saakka tätä kanssanne olemista.

25.04.07
Hyvää kuuluu, vaikkei ole taaskaan näitä kuulumisia päivitelty. Keikkailtu on ja hauskaa on ollut, paitsi muutamana "jälkeispäivänä".

Timosta ei tullut senaattoria, mutta tästäpä ei ehdokkaamme masentunut vaan tähtää kolmen vuoden päästä pidettäviin presidentinvaaleihin. Ainakin neljä ääntä on jo varmaa, paitsi jos Mikolta ja Sämpyltä poistetaan äänioikeus. Vaviskaa, Sauli ja Matti!

Kuvat-osioon on lisätty lähinnä lehdistöä ja keikkajärjestäjiä varten promo-kuva käytettäväksi ilmoituksissa, jutuissa ja vaikka pannulappuna. Saa sen muutkin imuroida vaikka työpöydän taustakuvaksi.

Leppoisaa ja rytmimusiikin täyttämää kevättä kaikille!

28.02.07
Kuvia Kiuruveden helmikuisesta sessiosta lisäilty ko. aihepiiriä käsittelevään osioon.

16.02.07
Leffa-uutisia: Perttu Lepän kolmas pitkä elokuva tulee ensi-iltaan kuluvan vuoden joulukuussa. Elokuva on nimeltään "8 päivää ensi-iltaan". Romanttinen komedia kuiskaajana työskentelevästä paniikkihäiriöisestä ex-näyttelijästä, joka saa yllättävän mahdollisuuden näytellä Romeon ja Juulian naispääosaa. Onnistuakseen hänen on kohdattava menneisyytensä. Timo ja myös muutama muu edellisten mestariteosten naamoista on kiinnitetty rooleihin.

Jokunen konsertointikin tuli lisää.

13.02.07
Vihdoin anteeksiantamattoman pitkän tauon jälkeen on taas julkaisukelpoista uutisoitavaa: Orkesterimme perkussionisti Timo on ehdolla eduskuntaan maaliskuun vaaleissa. Ehdokkaamme ei panosta kovin näkyvään kampanjointiin vaalibudjetin ollessa noin 50 euroa (jos Pate lainaa), vaan luottaa kansan syvien rivien harkintaan ja kuten muussakin toiminnassaan, tuuriin. Timo haluaa senaattoriksi SKP:n listoilta, eli voimmekin olettaa hänen tulevan kutsumanimensä olevan "Itärajan Isä Aurinkoinen" suurta idoliaan Josef Stalinia mukaellen.

Muun orkesterin mielestä Timo sopii eduskuntaan ihan yhtä vahvasti kuin aikoinaan petomaanit Ranskan Aurinkokuninkaan hoviin. Piristysruiske tähän kovin tylsäksi käyneeseen parlamentaariseen instituutioon. Varsinkin nyt, kun Tony Halmeelta jää selkeästi paikka auki. Emme kuitenkaan usko Timon päätyvän yhtä nuorena sairaseläkkeelle kuin Halmeen.

Siis arvoisat fanit sekä muukin kansa, muistakaahan uurnille mennessä ottaa Timokin huomioon. On siellä huonompiakin ehdokkaita. Paljon.

Myös keikkalistoissa tapahtunut päivityksiä.

29.12.06
Kuvissa ja keikkalistoissa tapahtunut päivityksiä.

Huomasimme juuri, että täytyy kääntää kellot taas vuodella eteenpäin. Kiitokset keikoilla olleille tai muuten kosketuksiin kanssamme joutuneille! Perheille ja sukulaisille nöyrä anteeksipyyntö jo etukäteen: Emme aio muuttua kuin painon ja hajun suhteen, molemmat todennäköisesti lisääntyvät!

Rockahtavaa vuotta 2007 kaikille!

19.12.06
Orkesterimme on pikkuhiljaa alkanut palailla käyttämään alkuperäistä nimeään, josta johtuen myös osoite www.kallepaatalo.net johtaa nykyään näille samoille sivuille.

Podemme syvää kunnioitusta niitä kohtaan, jotka ovat meitä kyvykkäämpiä tuottamaan kirjallista proosaa. Tämä orkesterin nimihän on sama kuin erään kirjailijan, jonka tuotanto on vähintäänkin merkittävä maamme kirjallisessa historiassa. Terveisiä vaan Joni Skiftesvikille.

10.11.06
Poikamme musisoivat tänään pääkaupungissamme ravintola Bottalla. Keikkameininkiä karskeilla uroillamme siivittää tieto tämänpäiväisen Radio Suomipopin biisi-battlen voitto Antti Tuiskun hittipiisistä orkesterin kappaleella "Lootusasentoon". Idoleita tulee ja menee, kunnon hampuusit ovat ikuisia!

25.09.06
Kotisivujen ulkoasu uudistui. Uusi retro-henkinen ilme soveltuu mielestämme myös musikanttien itsensä hieman postmoderniin olemukseen. "Postmoderni" tarkoittaa tässä yhteydessä samaa kuin "kulahtanut". Joka tapauksessa uskomme ja toivomme uuden ilmeen miellyttävän sekä vanhoja että uusia kävijöitä. Ja kyllä, tämän jälkeen lupaamme uhrata ylijäävät pennosemme soittotunteihin ja kalustoon, emmekä sivuntekijöiden päätähuimaaviin palkkioihin!

18.08.06
Normaalit päivitykset eli kuvia ja keikkoja lisätty. Kuvista kiitokset Tanjalle!

10.08.06
Pari keikkaa tuli lisää ja kunhan keikkamyyntitiimimme selviää... Eikun siis palailee lomalta, lisää lienee luvassa.

Helsingin kesäkuun keikalta kuvia lisäilty. Timo piipahti Venäjällä optikolla ja sai monokkelit molempiin silmiinsä. Noh, olihan se tietty halpaa.

04.07.06
Olemme ottaneet uuden askeleen tiellämme ammattimaiseen musisointiin. Treenasimme viikon aikana KAHDESTI! Ilmassa on suuren musiikkijuhlan tuntua ja historian siivet havisevat! Ilmassa on myös hieman deliriumin tuoksua ja alushousumme ha(v)isevat... Pitihän sitä juhlia moista suoritusta.

Myös kuvapuolella uudistuksia.

07.06.06
Uudet kuvat orkesterista julkaistu! Kuvat ovat hieman... ööh... hämyisiä, mutta kuvaavat näin poppoomme käytöstä paremmin kuin edelliset. Toisaalta, näissä naamoissa jokainen muutos ja peitto ovat muutos parempaan. Uskomme myös, että nämä uudet kuvat ovat lähempanä monien muistikuvaa meistä. Naattikee!

Perinteisten pelimanniemme lisäksi "Orkesteri"-sivulla on myös riuskan roudarimme Villen kuva. Ville on vaikuttanut tiimissämme jo talvellakin, eli mistään "kesäroudarista" ei siis ole kysymys. Uljas uros, kuten paitansakin todistaa!

19.05.06
Keikkoo pukkoo.

10.05.06
Muutama kuva lisätty kyseistä materiaalia koskevalle sivulle viime joulukuisen Crony´s Barissa huitaistun keikan tapahtumista. Löytyivät mokomat arkistojen aarreaitasta (eli kännypuhelimen muistista). Hieman ovat suttuisia, mutta suurennuslasilla katsoen pystyy huomaamaan eron Mick Jaggerin ja kitarasankarimme Paten välillä.

28.04.06
Keikkalistaa päivitetty. Lisää kesäisiä konsertointeja pitkin ja poikin kallista kotimaatamme siis luvassa. Webmaster pahoittelee päivitysten pitkää väliä johtuen lapsenhoito-, koulu- ja työkiireistä. Juupa juu, laiskuudella ei ole mitään tekemistä asian kanssa...

Kuviakin on lisäilty Imatran performanssista. Teijalle vilpittömät kiitoksemme otoksista. Ensimmäisestä kuvasta näkyy laulajamme Mikon viehtymys John Travoltaan. Viimeisestä kuvasta paistaa laulajamme ikiaikainen kiintymys grillimakkaraan ja keskiolueen. Samaisesta kuvasta päätellen Pate tuntuu kiintyneen unilääkkeisiin, Timo savukkeisiin ja sadomasokismiin (huomaa paita) ja Sämpy taitaa (kröhöm) pitää Mikosta enemmän kuin olisi "luonnollista". No joo, niillä korteilla se vaan on pelattava, mitkä on käteen annettu...

28.03.06
Esiintymispaikoissa tapahtunut poistoja. Tilanne synkkeni yhden keikan osalta, mutta täältä noustaan, huusi sonni ojasta.

23.03.06
Esiintymispaikoissa tapahtunut lisäyksiä jälleen. Johan tuo alkaa taas ihan kohtuullisen hyvältä näyttämään. Tiedä vaikka joku päivä näistä uskallettaisiin pyytää rahaakin...

06.03.06
Keikkoja lisäilty ja kuvapuolella myöskin tapahtumia. Myös pari harvinaista keikkailun ulkopuolelta olevaa kuvaa noiden Bottan kuvien yhteydessä. Ensimmäisessä kuvassa Mikko on menossa Ritari Ässä: 20 Years After-sarjan koekuvauksiin. Setin viimeisessä kuvassa Mikko ja Pate ovat matkalla tekemään talletusta Itä-Suomen Spermapankkiin. Näin siis orkesterimme kantaa kortensa kekoon uhkaavan väestökadon puolesta.

26.01.06
Keikkoja lisäilty jo uhkaavan tyhjäksi päässeeseen kalenteriin.

04.01.06
Olemme solmineet yhteistyösopimuksen Piikkikasvi Oy:n kanssa keikkamyyntiämme koskien. Kyseinen ohjelmatoimisto edustaa monien maamme huippuartistien lisäksi muitakin Joensuulaisia orkestereita, kuten 51koodia ja Neljä Ruusua.

Konsertointejamme koskevat yhteydenotot kannattaakin tästä lähtien osoittaa kyseisen toimiston komeimmalle ja seksikkäimmälle miehelle, eli Arttu Toloselle. Toivomme pitkää ja laadukasta yhteistyötä. Jokohan tämän diilin myötä orkesterimme toimintaan tulisi sitä kauan kaivattua SEKSIÄ?!?!?!

10.12.05
Lisäyksiä Kuvat-osastolla menestyksekkäästä Kuopion keikasta. Kuvista kiitokset kuvissa myös esiintyville viehättäville Kuopiolaisneidoille. Outta ihania!!!

Yhdessä kuvassa kitaravirtuoosimme Pate paljastaa tähän asti salaisuutena pysyneen Roy Orbison-fetissinsä. Eipä olisi uskonut, niin pidettiin reippaana ja normaalina kaverina. Ainakin tähän asti...

12.11.05
Bassovirtuoosimme Sämpy on saavuttanut uuden tietoisuuden tason. Taottuamme melkein puoli vuotta ja lähes joka ilta uutta oppia tämän vekkulimme kalloon, on Sämpy oppinut avaamaan tietokoneen. Olemme myös sivistäneet häntä opettamalla sähköpostin käyttöä. Tämän johdosta Sämpyllekin voi nyt lähettää sähköpostia osoitteeseen sampy@kallep.net.

Onnittelemme sympaattista rytmi-ukkoamme uudesta taidosta ja jäämme mielenkiinnolla odottelemaan miehen tulevaa datanomi-tutkintoa, jota juhlimme noin vuonna 2045.

Myös sivujen rakenteessa tehty muutoksia. Toivottavasti miellyttävät silmää.

11.11.05
Hartolan konsertointi peruttu viime tipassa. Näitä sattuu joskus, ikävä kyllä.

Mikko EI ole Nightwishin uusi laulaja kentällä velloneista huhuista huolimatta. Mikkoa saattaa harmittaa, meitä muita ei. Sen uudet tissit on ihan kivat.

23.10.05
Nightwish on erottanut solistinsa Tarja Turusen. Ikäviä asioita, mutta sellaista on bändielämä joskus. Toivotamme onnea molemmille osapuolille.

Olemme alkaneet potea syvää huoletumista oman laululintusemme Mikon urasta. Mikon on kuultu hyräilevän kovaan ääneen Nightwishin biisejä, joskin hieman eri sanoilla: "I wish I had a hard-on...". Huoltamme ei myöskään vähennä hänen selaamansa sukupuolenvaihdosleikkauksia suorittavien klinikoiden esitteet, kasvaneet rintansa tai popsimansa hormoonipillerit. Kunhan ei olisi jo koelaulussakin käynyt...

22.9.05
Kuvia lisäilty Juttutuvan keikalta. Kuvien taiteellisesta näkemyksestä ja visuaalisesta ulosannista kuuluu kiitos Perhon Tapsalle. Olet Etelä-Suomen Victor Barsokevitsch. Keep up the good work!

Myös keikkarintamalla lisäys. Mennään rämpyttelemään oikein leffateatterin avajaisiin.

20.9.05
Menestyksekkään ja ilman sähläyksiä sujuneen radiohaastattelun jälkeen onkin hyvä jatkaa voittokulkuamme sähköisen median parissa: Poikamme melskaavat Joensuun paikallisen Susiraja-TV:n lähetyksessä tulevana torstaina eli 22.9.05. Ja uusinnat päälle.

15.9.05
Keikkoja lisäilty ja tänäänhän Radio Suomipopin taajuuksilla kuullaan poikiemme syväluotaavia mietteitä. Tai ainakin jotain kommentointia. Klo 14-16 tulevassa Jaajo Linnonmaan ohjelmassa ollaan, eli korvat hörölleen ja taajuudet kohdalleen.

12.08.05
Keikkapäivissä pieniä muutoksia ja lisäyksiä.

09.08.05
Poikamme seilaavat radioaalloilla! Rytmiryhmämme on saanut kutsun Radio SuomiPopin toimittajan Jaajo Linnonmaan haastateltavaksi. Epämääräisiä, joskin typeriä kommenttejamme kuullaan 15.9.2005. Radio Suomipopin sivuilta löytyvät paikalliset taajuudet.

Myös keikkakalenteri on päivittynyt. Pankaas katsellen lähimmät paikat ja saapukaa sankoin joukoin iloksemme!

26.07.05
Vieraskirjassakin kaipailtuja keikkoja lisäilty. Vielähän noita muutama mahtuisi, vinkkejä otetaan vastaan paikoista.

14.07.05
Kuvakavalkadi on lisääntynyt Joensuun ja Oravin suhteen. Kiitokset kuvat lähettäneille Jarmolle ja Juha-Matille!

28.06.05
Lähes vuoden mittaisen tauon jälkeen olemme saaneet kuvapuolelle kohennusta. Kuvista käy ilmi yrityksemme laihduttaa viime kesän makkarat ja keskioluet pois. Noh, ainakin yritimme...

Joensuun performansseistamme saaduista otoksista kuuluu kunnia Tanjalle! Podemme syvää kiitollisuutta!

20.06.05
Pitkästä aikaa päivitellään muutakin kuin vieraskirjaa. Keikkailleet olemme ja treenanneetkin välillä. Julkean hauskaa on jälleen ollut, ja ilmeisesti tulee olemaankin sekä keikoilla, että muussa toiminnassamme.

Joku ehti väittää laulajamme Mikon päässeen kokemaan SEKSIÄ, mutta tieto osoittautui harhaanjohtavaksi. Kyseessä oli pääjoikaajamme uusima miestenlehden tilaus. Sen verran on vielä itsekunnioitusta jäljellä, että emme laske sitä oikeaksi SEKSIksi. Se on kuulemma jotain ihan muuta.

Voikaahan paksusti ja koettakaa olla hukkumatta mittumaarina. Tai muutenkaan.

11.05.05
Juhannuksena joikaamme Oravissa. Ja mittumaari lähestyy uhkaavasti...

21.04.05
Pääkaupunkiseudullakin on luvassa levottomien koreografioiden ja pirteiden äänikuvioiden ryydittämää Kallepee-showta. Syssymmällä.

13.04.05
Keikkailua tihennetty kotikaupungissamme. Tälle vuodelle ei oteta enää keikkoja Joensuuhun. Ainakaan paljoa. Ainakaan halvalla. Tai ainakaan hirmu halvalla. Tai no... Soitelkaa vaan.

11.04.05
Pieksämäki alkaa vaikuttaa jonkun ruotsalaisen voodoo-gurun kiroamalta paikalta. Jo toinen peruuntunut keikka ko. paikkakunnalle vuoden sisällä. Helvatan hurrit! Alkaa pikkuhiljaa epäilyttää, että näilläkin sivuilla toiveissamme esiintyvä SEKSI löytyy Pieksämäeltä. Ja siksi meitä ei sinne lasketa... Hmmm...

16.03.05
Keikkakalenteri päivittyy hitaasti, mutta epävarmasti.

21.02.05
Kotva on edellisestä päivityksestä jo ehtinyt vierähtääkin. Keikkoja lisätty ja basistia on vaihdettu.

Basistin paikalla tapahtuneisiin muutoksiin on olemassa vain yksi syy: HUIPULLA TUULEE! Uusi mies Sämpy on pitkän linjan rytmitykittäjä ja Mr.Finland-esikarsinnoissakin lähes jatkoon selvinnyt karu UROS!

Ja ei, edes pitkä päivitystauko ei ole sivuillemme tuonut SEKSIÄ!

03.11.04
Web-sivuston Historia-osasto päivittyi. Kakkososa pitää sisällään julkkiksia, skandaaleita ja huikeita paljastuksia!

Tiedämme, että päivän polttavin kysymys kuuluu: "Joko vihdoin SEKSIÄ?"

NO EI!!! EI VIELÄKÄÄN!!! Siitä todisteena uudet privaattikuvat Orkesteri-sivulla.

14.10.04
Sähläys on myös ilomme. Kuopion ja Pielaveden keikat vaihtoivat paikkaa keskenään. Asia on nyt korjattu. Sorry, folks!

22.09.04
Keikkailu on ilomme. Espoo ja Kuopio lisätty kalenteriin.

08.09.04
Kuvagalleria laajentui jälleen. Jämsänkosken ikimuistoinen konsertointi taltioitiin digikameran filmille jälkipolvien ihailtavaksi.

Isot ja lämpimät kiitokset Heidille, joka lähetti ottamansa kuvat webmasterille! Ilman sinua olisimme vain omien tutisevien otoksiemme varassa!

07.09.04
Pieksämäen keikka peruuntui viime hetkellä! Harmittaa vietävästi, mutta minkäs teet. Toivottavasti joskus sinnekin mennäään...

01.09.04
Kuvia Äänekosken keikalta lisätty. Kiitokset kuvien ottajalle!

Kuvissa mukana basistin virkaa hoitamassa on Detroit-Pera. Riuska ei siis ole enää kanssamme. Kokonaan ei Suomen musiikkielämä ole tämän lahjakkaan kaljupään toimista joutunut luopumaan, vaan Riude jatkaa omien projektiensa parissa.

ISO KIITOS SIITÄ AJASTA, JONKA KANSSAMME VIETIT!

04.08.04
Pieksämäkinen Hotelli Savonsolmu on sitoutunut kuulemaan taidelauluamme ja koreografisia performanssejamme perjantaina 10.9.04.

30.07.04
Kuvia Joensuun Paroonittaren keikalta lisäilty. Ylitsepursuavat kiitoksemme nimimerkille "Karanteenista Karannut". Ansaitsit näillä kuvilla itsellesi virkistävän keskioluen ja Kalle P:n singlen. Eli tule nykimään hihasta kun nähdään.

Kuten arvoisat fanit huomaatte, Riuska soittaa bassoa tällä keikalla ilman paitaa. Kyseessä on pitkään suunnittelemamme projekti, jolla toivomme tämän orkesterin toimintaan tulevan SEKSIÄ. Suomen Gallupilla teettämämme tutkimuksen tulokset ovat sitä luokkaa, että seuraavilla keikoilla basistilla on toppapuku ja umpikypärä.

Laulusolistimme Mikko, miehekkyyden perikuva on mukana Keskiyön Kesäkolli-kisassa. Käykääpä äänestämässä häntä osoitteessaTÄÄLLÄ niin saadaan Mikko Ibizalle. KIITOS TUESTANNE!

30.06.04
Keikkakalenteri päivittyy taas. Joensuu rokataan kuiviin poikain toimesta kahdesti viikon aikana. Tämän keikan yhteyteen on muodostunut myös jossain määrin tunnettu oheistapahtuma nimeltä Ilosaarirock.

15.06.04
Noniin, kuvia lisäilty. Keikkakuvien joukkoon eksynyt myös TK-kuvaajiemme otoksia salaperäisistä "Kertausharjoituksista". Näitä katsellessa toivottavasti uskonne maanpuolustuksemme nykytasoon vahvistuu entisestään.

Vastauksena esittämäänne kysymykseen Timo, Riuska ja Mika vastaavat: "Kyllä, yli kolmekymppisenäkin voi käyttäytyä näin."

14.06.04
Keikkaviikonloppu takana. Kiitoksia Viitasaari ja Karttula! Rytmimusiikki- ja maanpuolustuspainotteinen reissu oli jälleen kerran loistava! Keikkabussi keitti vain kerran ja silloinkin ihan hämäysmielessä ja kotiinpaluun riemusta. Kaikkea voi sattua näillä reissuilla: Viitasaarella näimme kun isorintainen Teräsmies ajoi mopolla! Entäpä SEKSIÄ? No ei vieläkään...

Kuvat tulossa pian. Toivottavasti ne ihanat ihmiset, jotka ottivat kuvia keikoilla malttavat lähettää niitä webmasterille julkaisua varten.

1.06.04
Kansainväliset seikkailumme lisääntyvät edelleen! Eli keikkaa pukkaa Äänekoskelle.

29.5.04
Kuivuus maailmassa lisääntyi taas. Eli Riuskan vitsipalstalla uusia kuolemattomia lausahduksia. Ei SEKSIÄ!

29.5.04
Keikkaa pukkaa. Joensuu ja Pielavesi, here we come again!

14.5.04
Nyt näyttää hyvältä poikain tulevaisuus! Webmasteria on lähestynyt ihan oikea Nigerialainen PRINSSI! Saimme topakan yhteistyöehdotuksen sähköpostitse. Aiomme käyttää kaikki säästämämme keikkapalkkiot (27,65 EUR) ja sijoittaa ne tämän jalon monarkin luonnollisiin ja ymmärrettäviin kuluihin joilla hän siirtää miljoonat dollarinsa Sveitsiin. Ja me saamme reilun provision jonka sijoitamme rumpukapuloihin, kitarankieliin ja Paten uuteen Mesa-Boogie-vahvistimeen. Laulun sanoja lainataksemme: "Nyt Männöö Hyvin!".

10.5.04
Keikkoja lisätty. Karttulassa kajahtaa!

WAPPUISET DRINKKIVINKIT poistettu! Alkakaas pikkuhiljaa jo keksiä muita aiheita hummailuun.

9.5.04
Keikkoja lisätty. Vapise, Espoo.

30.4.04
Toivotamme rokkirikasta ja siveellistä Wappua kaikille! And hey! Let´s be careful out there!

27.4.04
Extra-sivuille lisätty WAPPUISET DRINKKIVINKIT! Käykääpä katsomassa! Totuttuun tapaan luistamme kaikesta vastuusta vinkkien noudattamisesta aiheutuneista tapahtumista. Motto: "Rohkea rokan syö ja uhkarohkea poikain juomat!"

21.4.04
Riuskan vitsipalstalla yhden kuolemattoman kaskun lisäys! Joko kohta näiltä sivuilta alkaa löytyä SEKSIÄ?

21.4.04
Kuvia lisäilty. Orkesteri esiintyi kotikaupungissaan Joensuussa. Kamala meno oli.

20.4.04
Keikkakalenteria päivitetty.

10.4.04
Kaikkien nettikauppojen äiti lisätty! Katso Shop-linkki ja laita riikintaalerisi valmiiksi!
Tarjolla loistava Kalle P:n single. Eikä edelleenkään SEKSIÄ!

5.4.04
"Riuskan huonot vitsit"-osio lisätty Extra-sivulle. Emme ota vastaan arvostelua tarinoiden tasosta. Kärsimme niistä tarpeeksi muutenkin.

5.4.04
Kuvia loistokkaalta April Fool-kiertueelta lisätty. Kuopio, Pielavesi ja Sotkamo takana siis. Saimme myös uuden ystävän. Maailma olisi parempi paikka jos olisi enemmän sellaisia miehiä kuin Pekka Nissinen.

31.3.04
Historiikkiin lisätty KUVIA. Eikä vieläkään SEKSIÄ!

30.3.04
Historiikin eka osa lisätty ko. osioon.

26.3.04
Timon synttäribileet aiheuttivat hämmennystä, pahennusta ja deliriumeja. Myöhästyneet onnittelut.

25.3.04
Keikkoja lisätty

8.3.04
Vieraskirja avattu

5.3.04
Sivut avattu vihdoinkin. Eihän tuossa mennyt kuin vuosi että nämä saatiin aikaiseksi.

Kalle Päätalo